null

Helsingin taiteilijaseura, kuvataidekoulu ja kurssikeskus

Kielet Haku

300H03 9-12 -vuotiaat

Kuvataide on lapselle iloa tuova harrastus ja oppilaan kuvallinen kehitys tapahtuu pitkäjänteisesti säännöllistä harrastusta ylläpitämällä. 

Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu antaa visuaalisten taiteiden yleisen oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta 7–18-vuotiaille lapsille ja nuorille.  Opetus on monipuolista ja noudattaa vuodesta toiseen etenevää opetussuunnitelmaa.
Kuvalliseen kieleen tutustutaan piirtäen, maalaten ja eri tekniikoita yhdistellen. Ryhmissä harjoitellaan myös kolmiuloitteista hahmottamista muotoillen ja rakennellen. Hyödynnämme opetuksessa iPadeja ja erilaisia piirustus-, animointi ja lisätyn todellisuuden sovelluksia.

Kuvataidekoulun opinnot aloitetaan oppilaan iän mukaisessa ryhmässä ja kaikkiin opetusryhmiin otetaan myös uusia opiskelijoita. Opettajat ottavat huomioon, että samassa ryhmässä on vasta aloittaneita ja pitempään harrastaneita.

Koulun opetussuunnitelma perustuu Opetushallituksen vahvistamaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin 2017. Opettajat ovat pedagogisesti kokeneita kuvataiteilijoita.



Opettaja: Hakkola Eija

Opetuspaikka: Kaapelitehdas, PARIISI, Tallberginkatu 1 A, 3 kerros, 00180 Helsinki

Päivä ja kello: Ti: 15.30 - 17.15

Syyslukukausi: 17.8.2021 - 30.11.2021 (32.62 opetuskertaa)

Kurssimaksu: 260,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 3.5.2021 12.00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit

1
Ilmoittaudu varalle