LEIRIKUVAUS
UUSI RYHMÄ! Lasten ja nuorten aktiivileirit on jotain mitä Helsingissä ei olla vielä nähty! Leiri on tarkoitettu jo ennestään parkourin perustaidot hallitseville, hyvää motivaatiota ja ryhmähenkeä osoittaville kouluikäisille parkouraajille.
AIKATAULU
Leiripäivät kestävät maanantaista torstaihin kello 10.00-15.00, mutta perjantaina leiri alkaa klo 16 ja päättyy klo 21.
TILAT
Leirin tukikohtana toimii Vallilan Parkour Akatemia harjoittelusali osoitteessa Teollisuuskatu 16 (sisäänkäynti sisäpihalta, kuvallinen ohje täällä.
LEIRIOHJELMA
Leiri toteutetaan pääosin ulkoleirinä, ja harjoitukset sijoittuvat sekä Pasilan ja Vallilan alueelle että kiinnostavimmille spoteille, joita sopivan etäisyyden sisällä löytyy. Aktiivileirillä toteutetaan myös harrastajien itsensä ehdottamaa toiveohjelmaa. Leiriviikko huipentuu iltaohjelmaan parkour-salilla perjantaina!
RUOKAILU
Leirille tarvitset mukaan joko omat eväät tai rahaa kaupassakäyntiä varten, sillä leirillä ei järjestetä ruokailua. Perjantaina leiriläisille tarjoillaan iltaohjelman aikana pientä naposteltavaa.
VARUSTUS
Tarvitset mukaan säänmukaisen varustuksen, juomapullon sekä ulkokengät. Sisäharjoituksiin tarvitset sisäliikuntavaatteet, juomapullon ja sisäkengät.
VAKUUTUS JA OHJAAJAT
Leireille osallistujat ovat tapaturmavakuutettuja leirin ajan. Leirejä ohjaavat Vallilan Parkour Akatemian asiantuntevat ja koulutetut ohjaajat. Jos sinulle jäi kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä!
LEIRIKIRJE
Lisätietoja saat leirikirjeessä, joka saapuu edeltävällä viikolla sähköpostitse. Leireistä voit myös lukea tarkemmin nettisivuiltamme.
ALENNUKSET
Maksa leiri mieluiten heti ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli et halua maksaa leiriä saman tien tai olet oikeutettu alennukseen, jätä maksamatta ilmoittautuessasi. Päivitämme alennukset laskuihin manuaalisesti ja laitamme maksulinkin sähköpostitse ensimmäisenä leiripäivänä. Kysymyksiä alennuksista voit kysyä lisää osoitteesta vallila@parkourakatemia.fi
Alennukset löytyvät ilmoittautumislomakkeelta alasvetovalikosta kohdassa "alennusanomus".
- Perheenjäsenalennus -20 €: Toinen osallistuja samasta perheestä maksanut täyden hinnan.
- Määräale -30 €: Sama henkilö ilmoittautuu useammalle leirille. Alennus ensimmäisen täysihintaisen leirin jälkeisistä leireistä.
SOME
Muista pistää meidän some myös seurantaan, niin pysyt mukana kauden aikana tapahtuvista muutoksista ja tuet seuratoimintaamme!
IG: @parkourakatemiapkseutu
Tiktok: @parkourakatemiaseutu
FB: Helsingin Parkour Akatemia
TERVETULOA!
Vallilan Parkour Akatemia
vallila@parkourakatemia.fi
www.parkourakatemia.fi/vallila
Ohjaaja: Viljam ja Sanni
Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 20, Ilmoittautuneita 19, Vapaita paikkoja 1
Paikka: Vallila/Teollisuuskatu 16Päivä ja kello: Ma: 10.00 - 15.00 Ti: 10.00 - 15.00 Ke: 10.00 - 15.00 To: 10.00 - 15.00 Pe: 16.00 - 21.00
Aika: 5.6.2023 - 9.6.2023 (5 oppituntia)
Leirimaksu: 180,00 €
Ilmoittautuminen alkaa: 1.2.2023 8.00
Ilmoittaudu viimeistään: 4.6.2023 21.00
Lisää ryhmä omaan kalenteriisi
Näytä muut samankaltaiset ryhmät